Aurinko, iho, ravinteet ja hermosto nykyihmisen näkökulmasta
Aurinko on elämän perusta. Sen säteily ohjaa kaikkea elävää: vuorokausirytmiä, kasvien kasvua, hormonitoimintaa ja sisäistä kelloamme. Ja silti – monelle meistä aurinko on nykyään uhka. Valoa pelätään, ihoa suojataan automaattisesti, ja aurinkolasit vedetään silmille jo ennen kuin aivot ehtivät rekisteröidä aamun valon.
Samalla kehomme ei tunnu saavan tarvitsemiaan ravinteita, vaikka ruokavalioon lisätään yhä enemmän lisäravinteita, jauheita, pillereitä ja täydennyksiä. Miksi? Miksi mikään ei tunnu riittävän?
Tässä artikkelissa tarkastellaan tätä ilmiötä laajemmin: miten hermoston säätelykyky, valon vastaanottaminen, ihon ja silmien herkkyys, ravinteiden imeytyminen ja hormonaalinen tasapaino liittyvät toisiinsa – ja mitä se kertoo yhteydestämme elämään.
1. Hermosto ja yliherkkyys ympäristölle – kun keho ei siedä elämää
Kehon kyky sietää valoa, lämpöä, ääntä, ravintoa ja yhteyttä ei ole sattumanvaraista. Se liittyy hermoston tilaan.
Kun hermosto on kroonisessa selviytymistilassa, jatkuvassa varautumisessa uhkaan tai puutteeseen, aistit herkistyvät. Iho voi reagoida valoon yliherkästi, silmät siristellä kirkkaudessa, ruoansulatus estyä ja ravinteet jäädä hyödyntämättä. Tämä ei ole psykologista herkkyyttä, vaan autonomisen hermoston säätelykapasiteetin heikentymistä, kun se priorisoi selviytymisen.
Valon sietäminen on yksi säätelykyvyn mittari. Kun keho on turvassa, se pystyy vastaanottamaan – valoa, ravintoa, kosketusta, lämpöä. Kun keho on hälytystilassa, kaikki ulkoinen voi tuntua liialliselta.
2. Valon ja D-vitamiinin puute – hormonitoiminnan näkymätön vinouma
D-vitamiini ei ole vain ravintolisä. Se on hormonin kaltainen yhdiste (teknisesti sekosteroidi), jota muodostuu iholla vain suoran auringon UVB-säteilyn vaikutuksesta¹. Tämä prosessi ei käynnisty lasin läpi, varjossa tai silloin, kun iho on kauttaaltaan peitetty tai voideltu suojakertoimella.
Jos keho ei saa tätä valon kautta syntyvää ärsykettä, D-vitamiinisynteesi ei tapahdu luonnollisesti. Tämä vaikuttaa paitsi kalsiumaineenvaihduntaan, myös immuunijärjestelmään, mielialaan, hermoston kehitykseen ja hormonitasapainoon – erityisesti sukupuolihormoneihin ja melatoniiniin.
Kulttuurissamme on normaalia suojautua valolta lähes aina. Mutta onko normaalia, että elimistömme on täysin riippuvainen ulkoisesti annetusta D-vitamiinista – ilman että se enää osaa muodostaa sitä itse? Auringonvalolla on myös muita terveyshyötyjä D-vitamiinin lisäksi, kuten verenpaineen alentaminen.
3. Suojaaminen vai siedättäminen? Kohtuus ja kehon opettaminen
Suojaaminen ei ole ongelma. Se on viisas toimenpide, kun ollaan altistumassa liialle säteilylle, erityisesti herkällä ja vaalealla iholla, sairauden tai lääkityksen takia tai pitkissä ulkoiluissa. Mutta jatkuva, automaattinen suojaaminen voi estää kehoa sopeutumasta luonnollisiin ärsykkeisiin. Keho tarvitsee siedätystä voidakseen palauttaa yhteyden valoon, lämpöön ja vuodenaikojen vaihteluun.
On yksilöllistä, kuinka paljon iho kestää aurinkoa. Siihen vaikuttavat mm. geneettinen pigmentaatio, hormonitasapaino, lääkitys, ravitsemustila ja hermoston säätelykyky. Mutta keho on myös oppiva järjestelmä. Sitä voi opettaa sietämään enemmän vähitellen, lempeästi ja rytmin mukaan.
Suora auringonvalo on vaikuttavinta altistusta, joka ei ole korvattavissa lisäravinteilla. Mutta se ei tarkoita, että kaikki voisivat tai edes pitäisi olla alasti auringossa tuntikausia. Kyse on rytmistä, vähittäisyydestä ja viisaudesta – ei joko–tai-asetelmasta.
4. Silmä on osa hermostoa – ja valo on sen polttoaine
Silmä on suoraan ulospäin kääntynyt osa aivoja. Kun peitämme silmät aurinkolaseilla, aivoihin ei kulje valoa, joka säätelisi sisäistä kelloamme, vireystilaamme ja hormonitoimintaamme.
Erityisesti aamun kirkas luonnonvalo silmän verkkokalvon kautta on tärkeä signaali vuorokausirytmille. Se vaikuttaa melatoniinin eritykseen, univalmiuteen, serotoniinitasoon ja yleiseen jaksamiseen. Valo aktivoi suprakiasmaattisen tumakkeen (SCN), joka toimii kehon sisäisenä kellona.
Aurinkolasit voivat suojata äärivalolta ja heijastuksilta esimerkiksi hangella tai veden äärellä, mutta niiden jatkuva käyttö aina, kun on vähänkin kirkasta, estää valon pääsyä silmään. Voisimmeko antaa silmillemme mahdollisuuden sopeutua valoon edes hetken päivässä, erityisesti aamuisin?
5. Ravinteet, maksakuormitus ja vastaanottava keho
Nykyään moni käyttää lisäravinteita jatkuvasti – usein ilman tietoa siitä, imeytyvätkö ne lainkaan. Jos keho ei ole levossa, ruoansulatus ei toimi normaalisti. Jos suolisto vuotaa, maksa on kuormittunut tai hermosto käy ylikierroksilla, ravinteet voivat jäädä käyttämättä – tai pahimmillaan kuormittaa kehoa entisestään.
Maksakuormitus ei liity vain lääkkeisiin tai alkoholiin, vaan myös lisäravinteisiin, synteettisiin yhdisteisiin ja ylipäätään kaikkeen, mitä keho ei tunnista ravinnoksi. Keho ei ole laboratorio. Se on elävä järjestelmä, joka toimii optimaalisesti silloin, kun sen rytmi, lepo ja vastaanottavuus ovat kohdallaan.
Siksi on tärkeää olla kiinnostunut siitä, missä järjestyksessä asioita tehdään: ensin hermoston rauhoittaminen, sitten ravinnon vastaanotto – ei toisinpäin.
6. Mitä tämä kaikki kertoo? Onko suhteemme elämää ylläpitäviin perusasioihin vääristynyt?
Kun keho ei siedä aurinkoa, ravintoa, kosketusta, lepoa tai valoa, kysymys ei ole vain fyysisestä herkkyydestä. Kysymys on yhteydestä – tai sen puutteesta.
Olemme kasvaneet kulttuurissa, joka on opettanut meidät kontrolloimaan, suojaamaan ja ulkoistamaan lähes kaiken. Meille on opetettu, että ruoka ei riitä ilman täydennyksiä, että aurinko on vaarallinen, että keho ei osaa säädellä itseään, ja että aina tarvitaan jotain lisää, jotakin ulkopuolista.
Mutta entä jos keho ei ole rikki? Entä jos se kaipaa ensin tilaa, rytmiä ja turvaa palautuakseen? Entä jos kaikki tämä säätely ei ole alun perin ulkoisen maailman vika – vaan vinoutuneen hermoston ja katkenneen yhteyden seuraus?
Tässä ei ole kyse mielipiteistä, vaan havainnoista: siitä, mitä tiedämme valon vaikutuksesta hormonitoimintaan, mitä ymmärrämme hermoston säätelystä, ja mitä havainnoimme siitä, kuinka moni ei enää siedä elämän peruselementtejä.
Kehon kanssa työskentely ei ala säännöistä eikä suosituksista. Se alkaa kuuntelusta, rytmin kunnioittamisesta ja turvallisen yhteyden rakentamisesta.
Valo ei ole vihollinen. Keho ei ole viallinen. Mutta yhteys voi olla katkennut – ja sen voi palauttaa.
Kirjoitan lisää sirkadiaanisesta ja syklisestä ajasta ja elämästä seuraavassa artikkelissa.
🦋🦋🦋
Tanja
Lähteet ja viitteet
Holick, M. F. (2007). Vitamin D deficiency. New England Journal of Medicine, 357(3), 266–281.
Weller, R. B. (2016). Sunlight has cardiovascular benefits independently of vitamin D. Blood Pressure, 25(5), 246–250.
Cajochen, C. et al. (2000). Role of melatonin and light in the human circadian system. Journal of Biological Rhythms, 15(4), 364–379.
Foster, R. G., & Kreitzman, L. (2014). The rhythms of life: what your body clock means to you. Profile Books.
Blask, D. E. et al. (2005). Melatonin, sleep disturbance and cancer risk. Sleep Medicine Reviews, 9(1), 49–65.
Lichtenstein, G. R., & Cohen, R. D. (2005). Micronutrient deficiencies in inflammatory bowel disease: mechanisms, prevention and treatment. Nature Clinical Practice Gastroenterology & Hepatology, 2(10), 482–489.
Shoelson, S. E., Herrero, L., & Naaz, A. (2007). Obesity, inflammation, and insulin resistance. Gastroenterology, 132(6), 2169–2180.
Sapolsky, R. M. (2004). Why Zebras Don't Get Ulcers: The Acclaimed Guide to Stress, Stress-Related Diseases, and Coping. Holt Paperbacks.
Porges, S. W. (2011). The Polyvagal Theory: Neurophysiological Foundations of Emotions, Attachment, Communication, and Self-regulation. Norton.
Siegel, D. J. (2012). The Developing Mind: How Relationships and the Brain Interact to Shape Who We Are. Guilford Press.
Calvo-Rodríguez, M. et al. (2019). The impact of mitochondrial calcium homeostasis on neurodegeneration. Frontiers in Neuroscience, 13, 31.
Environmental Working Group (EWG). Sunscreen Guide – Chemical vs. Mineral Filters.
