top of page

LUUKKU 5 – Ääni ja värähtely & Levytukku/Sonic Energy

päivä sitten


ree

Nuotio, pimeys ja kolme rumpua


Äänen ja värähtelyn voima – miten sointi avaa kehoa, hermostoa ja ihmisyyttä.


On perjantai 5.12. Olen ajanut neljä tuntia Kemistä ja istun nyt kodassa Kittilässä, katse kiinni kytevään nuotioon. Kitkerä seremonia­kaakao maistuu kielellä ja kuuntelen. On keskitalven pimeys, lumi vaimentaa ääniä ja ympärilläni kolme upeaa naista rummuttaa – jokainen omaan rytmiinsä, mutta silti yhdessä. Ei sanoja, ei tarinaa. On vain ääni, joka tuntuu jossain paljon syvemmällä kuin korvissa.


Rummun syke resonoi rintakehässä ja mahanpohjassa. Laulu, joka ei muodosta yhtään lausetta, avaa hermostoa tavalla, jota ei voi selittää – sen voi vain tuntea. Tuo hetki palauttaa yhden ihmisyyden vanhimmista totuuksista:

Ääni ei ole vain kuultu asia. Ääni on kehollinen kokemus.




Mitä ääni on? 

Ääni syntyy, kun jokin alkaa värähdellä. Värähtely luo aaltoliikettä, joka kulkee ilman, nesteiden ja kudosten läpi. Kun nämä aallot osuvat korvaan, ne saavat tärykalvon värähtelemään ja aivot tulkitsevat liikkeen ääneksi.


Mutta tärkeä huomio: Keho kuulee ennen aivoja.

Ääniaallot tuntuvat lihaksissa, ihossa ja kalvoissa. Siksi matala rumpu tuntuu vatsassa. Siksi jokin ääni voi lohduttaa tai nostaa kyyneleet pintaan, vaikka siinä ei olisi yhtään sanaa.

Ihminen on kohdusta asti virittynyt värähtelyyn – ensin äidin sydämen sykkeeseen ja ääneen, joka kulkeutui kehon läpi.


Ääni on yhteyden kieli

Ääni on ollut mukana niin kauan kuin ihmisyyttä on ollut. Me kuulemme ensimmäiset äänemme kohdussa: äidin sydämen sykkeen, suoliston huminan, hengityksen rytmin ja sen rauhoittavan, tasaisen äänen, jolla ihminen on aina lohduttanut toista. Ennen näköä, ennen kieltä, ennen ymmärrystä oli ääni.


Nuotioilla, rituaaleissa, kylien keskuksissa ja kotien hiljaisissa huoneissa ääni on ollut tapa kertoa:

Olen tässä. Olen elossa. Olen olemassa.


Ääni on kehon ensimmäinen kieli, koska se ei tarvitse sanoja. Keho reagoi värähtelyyn ennen kuin aivot ehtivät tulkita, mistä on kyse. Siksi ääni on usein rehellisempi kuin puhe - se paljastaa jännityksen, rauhan, ilon, surun – kaiken sen, minkä keho tietää ennen tietoista mieltä.


Kun uskallamme antaa äänen soida – oman äänemme tai instrumentin – palaamme johonkin hyvin vanhaan ja hyvin inhimilliseen.  Yhteyteen, jossa ei tarvitse selittää itseään. Riittää, että värähtelee.

Keho vastaa jokaiseen värähtelyyn: se avaa, rauhoittaa, vapauttaa ja virittää. Ääni yhdistää hermoston tasolla meihin itseemme, toisiin ihmisiin ja ympäristöön. Ääni kommunikoi turvaa tai uhkaa.


Siksi äänihoito, rumpujen sykkeen kuuntelu, kielirummun lempeä pulssi tai oma hyräily voivat tuntua niin lohduttavilta. Ne palauttavat meidät tasolle, jossa yhteys ei synny ajattelusta vaan olemisesta. Ääni muistuttaa, ettei ihminen ole koskaan irrallinen. Me värähtelemme samoissa taajuuksissa kuin maailma ympärillämme. Ääni on silta, jonka kautta tuohon yhteyteen on aina pääsy.


Kun yhteiskunta opettaa hiljaiseksi

Moni on oppinut peittämään oman äänensä:

”Älä huuda.” ”Älä häiritse.” ”Laulaminen ei ole sun juttu.” ”Ole rauhallinen.”


Kun ääntä ei saa käyttää, hermoston syvät osat tulkitsevat tilanteen riskiksi, koska ääni on evolutiivisesti:

  • yhteyden merkki

  • turvan merkki

  • hälytyksen merkki

  • läsnäolon merkki


Jos ääni tukahdutetaan, keho joutuu kompensoimaan. Hiljainen ihminen ei välttämättä ole rauhallinen – hän on usein pidättelevä ja piiloutunut. Äänettömyys merkitsee turvaa, mutta paradoksaalisesti äänen pidättely pitää hermoston jatkuvassa varuillaanolossa. Siksi äänen vapauttaminen tai äänten kuunteleminen tuntuu niin syvästi keholliselta. Ääni on liikettä – ja liike on elämän merkki.


Esimerkiksi linnun laulu merkitsee aina turvaa: petoja ei ole lähistöllä.


Miten ääni syntyy kehossa?

Ääni syntyy, kun:

  1. ilmavirta nousee keuhkoista

  2. kurkunpään äänihuulet värähtelevät

  3. värähtely kulkee ulos ja osuu johonkin

  4. aalto palaa takaisin korviin – ja kuulemme sen


Ihminen ei voi tuottaa ääntä ilman värähtelyä, eikä kuulla ilman että jokin meissä värähtelee takaisin. Siksi ääni on yhtä aikaa fyysinen, emotionaalinen ja hermostollinen ilmiö.




ree

Kun ääni tulee ulkoa – välineet, jotka hoitavat: Levytukku Oy


Kaikkien ei tarvitse aloittaa omasta äänestä. Jos oman äänen avaaminen tuntuu suurelta, instrumentit voivat tuottaa lempeää värähtelyä puolestamme. Tässä kohdin astuu kuvaan yksi Suomen historiallisimmista äänen maailmaan liittyvistä yrityksistä.


Levytukku Oy on vuonna 1932 perustettu perheyritys, jolla on yli 90 vuoden kokemus äänen ja soitinten maailmasta. Heidän juurensa ulottuvat aikaan ennen vinyylejä, ja heidän tuotantoverkostoissaan valmistettiin mm. Olavi Virran savikiekkoja.


He ovat olleet keskeinen toimija suomalaisen äänen tallentamisen ja jakelun kehityksessä – ja ovat edelleen yksi alan luotettavimmista toimijoista. Nykyään Levytukku tuo maahan huippulaadukkaita instrumentteja arkeen, hyvinvointiin ja ääniterapiaan, ja toimii Neurotransformation by Tanja ja Studio Hesperian yhteistyökumppanina.


Sonic Energy – instrumentteja hermoston rauhoittamiseen


Meinl Sonic Energy -sarja on suunniteltu tuottamaan korkealaatuisia värähtelyjä, jotka tukevat:

  • hermoston säätelyä

  • läsnäoloa

  • meditaatiota

  • rentoutumista

  • kehon sisäistä resonanssia


Valikoimasta löytyy:

  • kielirummut

  • äänimaljat

  • patarummut

  • resonanssisoittimet

  • muita äänihoidon tarvikkeita


Sonic-terapia perustuu taajuuksien vaikutukseen kudoksiin ja hermoston eri osiin. Matala ääni rauhoittaa. Tasainen rytmi tuo turvaa. Resonanssi vapauttaa jännitystä. Tiede on vasta viime vuosina alkanut todentaa sen, minkä ihmiset ovat tienneet intuitiivisesti tuhansia vuosia: ääni hoitaa.



Kielirummut – ääntä kaikille, ei vain soittajille


Kielirumpu on yksi helpoimmista tavoista tuottaa kaunista ääntä. Se ei vaadi taitoa, nuotteja tai osaamista. Kielirumpu soi kauniisti aina, jokaisella.


Siksi se on täydellinen:

  • hermoston rauhoittamiseen

  • meditaatioon

  • tunteiden säätelyyn

  • läsnäolon harjoitteluun

  • lahjaksi kenelle tahansa – lapsille, aikuisille, ikääntyville


Valikoimissa on:

  • pieni taskurumpu – kulkee mukana ja tuo rauhaa missä vain

  • keskikokoiset rummut – kotiin, työhuoneelle ja meditaatioon

  • suuri syliin tuleva rumpu – resonoi koko kehon läpi


Mikään ei kanna yhtä lempeästi kuin ääni, joka ei vaadi suorittamista.


🎁 Joulukalenteritarjous – 10 % + ilmainen toimitus

Studio Hesperian ja Levytykku Oy:n yhteinen joulutarjous 5.–24.12.2025 tai niin kauan kuin varastoa riittää.

Tarjouksessa: 🎶 Kaikki Meinl Sonic Energy -kielirummut (huom. tarjous koskee vain varastossa olevia tuotteita)

Alennus: –10 %Koodi: NEUROTANJA5

Toimitus: rahtivapaasti

Kielirumpujen valikoima:  https://www.levytukku.fi/tongue-drums


🎅🎄 Seuraa kalenteria myös Instagramissa tai Facebookissa


päivä sitten

4 min read

0

15

0

Aiheeseen liittyvät päivitykset

Comments

Jaa ajatuksesiKirjoita ensimmäisenä kommentti.

NEUROTRANSFORMATION BY TANJA

  • Instagram
  • Facebook
  • Youtube
  • LinkedIn
  • Spotify

Mietitkö valmennukseen osallistumista, mutta on vielä kysymyksiä?

Soita Katjalle - Ilmainen 15 minuutin konsultaatio

​​

White Socks Collective Oy

Studio Hesperia tulossa loppusyksystä 2025 - Eteläinen Hesperiankatu

Helsinki, Finland

Y-tunnus 3244227-6

Tietosuojaseloste

Myyntiehdot

Tanja Sipilä

tanja@tanjasipila.com

💳 Maksutavat:

  • Kertamaksu: Kortti, Apple Pay, Google Pay, Klarna, MobilePay,

  • Kuukausimaksu: Kortti, Apple Pay, Google Pay, Klarna (Klarnan oma)

🔐 Kirjautuminen: Google /Apple-tilillä tai sähköpostilla

📱 Maksettuasi ja kirjauduttuasi saat heti ohjeet sekä linkin Neurotransformation by Tanja -sovellukseen , jota voit käyttää mobiililaitteella, tietokoneella tai selaimessa. Sisällöt avautuvat kunkin kurssin tai valmennuksen aikataulun mukaisesti.

© 2025 White Socks Collective

bottom of page