Kun seksuaalisuus lakkaa olemasta selviytymistä ... ja alkaa olla elämänvoimaa

Kaupallinen yhteistyö: CarolineFoto

Teksti: Tanja Sipilä

Viime marraskuussa menin kuvattavaksi CarolineFotolle, ja jo ennen kuin kamera tuli esiin, keho tiesi – ei vain järki, vaan keho. Se tunnisti, että tänään tapahtuu jotain muutakin kuin kuvaus.

Studio oli pehmeä ja lämmin, vaaleanpunainen. Pukuhuoneessa vaaterekkejä täynnä röyhelöitä, värejä, pitsiä, silkkiä, muotoja, eli kaikkea sellaista, mikä ei kuulu arkeen, mutta joka tuntui oudolla tavalla tutulta, kuin jostain kaukaa, jonkin verhon takaa.

Ja sitten se sana nousi mieleen, yllättäen ja selvästi: hömpsöttely. Lapsena se tarkoitti jotain hyvin yksinkertaista – puettiin aikuisten vaatteita, leikittiin, oltiin prinsessoja, oltiin jotain muuta tai ehkä enemmän sitä, mitä jo oltiin. Ei ollut katsetta, jota varten piti olla jotakin, ei oikeaa tai väärää, oli vain leikki, kokemus ja vapaus. Siinä pukuhuoneessa, keski-ikäisenä aikuisena, sama tila avautui uudelleen, mutta ei roolina, ei esityksenä, vaan muistutuksena siitä, miltä tuntuu olla itsensä kanssa leikillinen, utelias ja auki.

Vastaanottaminen – se, jota ei osata

Ennen kuvauksia käteen annettiin lasillinen kuohuvaa. Istuin meikkipöydän ääreen ja annoin jonkun toisen laittaa minut valmiiksi. Tämäkin oli yllättävän pysäyttävä hetki – ei tehdä mitään, ei suoriteta, ei hallita, ei optimoida, vain istutaan ja annetaan toisen koskea kasvoihin, laittaa hiukset, viimeistellä yksityiskohdat. Siinä hiljaisessa hetkessä huomasin jotain merkittävää: kuinka harvoin elämässä oikeasti sallii itselleen sen vastaanottamisen.

Meillä on taipumus luulla, että vastaanottaminen on passiivista, mutta se ei ole. Se on äärimmäisen aktiivinen kokemus kehossa, joka vaatii turvallisuutta ja sen, että keho uskaltaa hellittää. Täämä on, rehellisesti sanottuna, yksi vaikeimmista asioista, mitä tiedän, mutta juuri siinä alkaa tapahtua jotain.

Kamera, jännitys ja elämänvoima

Kun siirryin kameran eteen, kehossa oli jännitys, enkä yritä kaunistella sitä, se tuntui aluksi vahvasti. Mutta se ei ollut pelkkää epävarmuutta tai pelkoa, vaan samaan aikaan jotain muuta: innostusta, kihelmöintiä, sellaista elävää energiaa, joka kulkee läpi kehon silloin, kun on oikeasti läsnä. Siinä oli jotain hyvin olennaista seksuaalisuudesta – ei siitä, joka esitetään tai tuotetaan, vaan siitä, joka herää sisältä käsin.

Minulla oli mukana inspiraationa Marilyn Monroen klassiset lakanakuvat, eli pehmeys, herkkyys, klassinen naisellisuus ja halusin kokeilla sitä. Mutta lopulta kuvista ei tullut kopioita, niistä tuli minun näköisiäni. Ja ehkä juuri se oli koko päivän ydin: ei tulla joksikin, vaan tulla näkyväksi siinä, mitä jo on.

Ristiriita, johon en pitkään aikaan halunnut katsoa

Minun suhteeni naiseuteen ja seksuaalisuuteen ei ole koskaan ollut yksinkertainen. Olen oppinut, että rehellisyys on ainoa tie eteenpäin. Olen ollut kapinallinen ja minua on jopa ärsyttänyt säännöt siitä mitä naisen pitää olla, miten liikkua, miltä näyttää, miten käyttäytyä, koska se on tuntunut ulkopuolelta tulevalta määrittelyltä, johon en halua asettua. Enkä edelleenkään anna sen määrittää minua.

Ja samaan aikaan, jos olen myös rehellinen, olen kaivannut katsetta. Olen nauttinut siitä, kun minut valitaan ja olen elänyt jaksoja, jolloin elämä ei tuntunut täydeltä ilman toista ihmistä, ilman sitä kokemusta, että joku näkee minut. Tässä on ollut ristiriita: halu tulla nähdyksi ja samaan aikaan kyvyttömyys olla oikeasti yhteydessä. Vaikka elämässä on ollut pitkiä suhteita, vaikka olen ollut naimisissakin, en ole ollut emotionaalisesti läsnä – ei toisessa eikä itsessäni. Se on rankka asia sanoa ääneen, mutta se on totta.

Riittämättömyys – se, joka rakentaa ja sabotoi

Kun alkaa katsoa tätä kaikkea syvemmin, yksi asia nousee toistuvasti pintaan: riittämättömyys. Elämä on rakentunut pitkälti siitä kokemuksesta, että ei ole tarpeeksi – täytyy yrittää enemmän, tehdä enemmän, saavuttaa enemmän. Työssä olen elänyt vahvasti maskuliinisessa energiassa, suorittamisessa, rakentamisessa, tekemisessä ja olen saanut paljon aikaan sekä rakentanut asioita, jotka ulospäin näyttävät menestymiseltä, mutta sisällä ei ole ollut täyttymystä. Asiat ovat rakentuneet ja sitten romahtaneet. Suurimpana oman yrityksen konkurssi koronan aikana ja vaikka sen voisi selittää ulkoisilla tekijöillä, tiedän, ettei se ole koko kuva. Se tuli sisältä siitä, että mikään ei riitä, enkä minä riitä, siitä, että vaikka saavuttaa, se ei täytä. Kuin istuisi lankulla ja sahaisi sitä toisesta päästä.

Seksuaalisuus selviytymiskeinona

Tämä kaikki heijastuu seksuaalisuuteen ja sekin on tärkeää sanoa suoraan. Kun elämä rakentuu riittämättömyyden varaan, seksuaalisuus ei ole vapautta, vaan se alkaa kantaa samoja teemoja. Se voi olla tapa tulla valituksi, säädellä omaa oloa tai täyttää tyhjyyttä, jota ei oikein edes tunnista tyhjyydeksi ennen kuin se on jo suuri. Se voi näyttää ulospäin vapaudelta tai itsevarmuudelta, mutta sisältä käsin se voi olla hyvin sidottua.

Ympärillä on lisäksi koko kulttuurinen kerros: häpeä, odotukset, normit, erityisesti ne, jotka kohdistuvat naisten seksuaalisuuteen. Niiden keskellä liikutaan usein kahden ääripään välillä, sopeudutaan tai kapinoidaan, mutta kumpikaan ei ole vapautta, koska molemmat syntyvät reaktiosta. Kun hermosto elää jatkuvassa kuormituksessa tai turvattomuudessa, energia ei pääse virtaamaan vapaasti. Siksi seksuaalisuus, joka pohjimmiltaan on luovaa elämänvoimaa, alkaa vääristyä ja kytkeytyy tarpeeseen, puutteeseen tai selviytymiseen, eikä se enää tunnu rauhalliselta tai kannattelevalta, vaan kiireiseltä, latautuneelta tai lopulta tyhjentävältä.

Mistä käänne alkoi

Minulle todellinen muutos on alkanut yhdestä yksinkertaisesta asiasta: hyväksynnästä ja vastaanottamisesta. Se ei ole ollut helppoa, kun on tottunut tekemään ja kontrolloimaan. Vastaanottaminen tuntuu aluksi vieraalta, jopa pelottavalta, siltä kuin antaisi jotain pois. Mutta juuri siinä kohtaa tapahtuu käänne, kun keho alkaa kokea turvaa, se alkaa avautumaan. Kun se avautuu, nautinto ei enää synny tekemisestä, vaan siitä, että uskaltaa olla. Se on täysin erilainen kokemus – hiljaisempi, syvempi ja paljon todellisempi.

Tällä hetkellä tärkein suhde elämässäni ei ole toiseen ihmiseen, vaan se on suhde itseeni. Opettelen olemaan kehossani, kuuntelemaan sitä, sallimaan nautintoa ilman tavoitetta tai suoritusta. Opettelen myös sitä ehkä vaikeinta, eli uskomaan, että riitän. Ja vaikka tämä on vielä kesken, jo se muuttaa kaiken. Kun ei enää tarvitse hakea hyväksyntää ulkopuolelta, elämä alkaa tuntua erilaiselta – siihen tulee tilaa, keveyttä, leikkiä, samaa leikkiä eli hömpsöttelyä, joka oli siellä pukuhuoneessa.

Boudoir-kuvaus peilinä

Ne kuvat, jotka tuona päivänä syntyivät, eivät ole minulle vain kuvia. Ne ovat peili siitä, miltä näyttää keho ja minä, joka ei enää yritä todistaa arvoaan, joka ei pyydä lupaa, joka ei suorita, vaan tuntee. Seksuaalisuus ei ole jotain, mitä tehdään, vaan jotain mitä ollaan. Kun se ei enää ole sidottu selviytymiseen, se alkaa virrata koko elämään – tapaan liikkua, luoda, kohdata toinen ihminen – ja muuttuu leikiksi, läsnäoloksi, elämäksi jossa ei ole jatkuvaa kiirettä tulla joksikin, vaan tilaa olla sitä, mitä jo on.

Meissä jokaisessa on tämä energia – rajaton potentiaali tuntea, kokea, nauttia, luoda – mutta se on usein piilossa pelkojen, häpeän ja selviytymismallien alla, kerros kerroksen päälle. Kun ne kerrokset alkavat purkautua, ei synny vain uusi suhde seksuaalisuuteen, vaan syntyy uusi suhde elämään.

Hömpsöttele kotona tai salli itsellesi päivä prinsessana tai mikä ikinä haluat olla

Kokeile vaikka kotona hömpsötellä, hemmotella itseäsi tai tehdä jotain kivaa itsellesi – pukea jotain, mikä ei kuulu arkeen, katsoa itseään peilistä ihaillen. Se leikki, joka lapsena tuntui niin luontevalta, ei ole kadonnut mihinkään, se odottaa vain lupaa.

Jos haluat antaa itsellesi kokonaan oman hetken ja tilan, jossa joku muu luo turvallisuuden, hoitaa kaiken ja sinä saat vain olla, boudoir-kuvaus voi olla se kokemus. Boudoir tarkoittaa alun perin naisen omaa yksityistä tilaa, paikkaa jossa sai olla rauhassa ja omassa olemisessaan – ei seksikkyyden esittämistä, ei opittuja asentoja, vaan hetki jossa saa olla näkyvä sellaisena kuin on. Aistillisuus ei synny ulkoa, se syntyy läsnäolosta. Alusvaatteet, villasukat tai silkkipaita – kaikki käy, jos se tuntuu omalta.

Itse koin tämän vapauttavan kokemuksen CarolineFotolla. Heidän lähestymisensä perustuu aitouteen ja turvallisuuteen – kuva ei muokkaa ihmistä, vaan tuo esiin sen, mikä on jo olemassa. Kuvaus on kaiken ikäisille ja kokoisille naisille ❤️

Varaa itsellesi ainutlaatuinen hetki, josta jää ikuinen muisto.

Kun varaat boudoir-kuvauksesi CarolineFoto-studioon ja mainitset koodin

NEUROTANJA16, saat lahjaksi yhden 28×35 cm:n kuvataulun.

Ensimmäinen lempeä askel on tutustumiskeskustelu CarolineFoton tiimiläisen kanssa. Tutustumiskeskustelu ei vielä sido sinua mihinkään.

Varaa aikasi täältä

Entä jos lempeys, uteliaisuus ja vastaanottaminen ovatkin se tie – pois selviytymisestä, kohti nautintoa ja elämänvoimaa?

Tiimi

Kiitos CarolinaFoton tiimille päivästä, joka oli yhtä aikaa turvallinen, ammattitaitoinen ja lämmin:

Hanna — meikki ja hiukset, jotka toivat esiin ihon luonnollisen hehkun ja silmien syvyyden

Krista — kärsivällinen ja läsnäoleva kuvaaja

Minea ja Neela — lempeät avustajat

Carolina — koko konseptin visionäärinen bosslady

Erityiskiitos Normalle, kanssakulkijalle, apukuorsaajalle, parhaalle ystävälleni. Peloton, leikkivä 12-vuotias Ranskanbulldoggi, joka näyttää minulle joka päivä, miltä tuntuu elää ilman traumaa ja tarvetta pienentää itseään.

Lämmöllä,

Tanja