Meillä jokaisella on hermostoon ohjelmoituja, perittyjä ja kopioituja suojamekanismeja. Ne eivät ole virheitä, vaan eloonjäämisen nerokkaita ratkaisuja. Ne aktivoituvat silloin, kun keho tulkitsee, että olemme vaarassa silloinkin, kun vaara on menneisyyden kaiku eikä tämän hetken todellisuutta.
Suojamekanismit syntyvät varhaisissa ihmissuhteissa ja toistuvat arjessa, usein huomaamattamme. Kun lapsi kokee, ettei hänen tunteitaan tai tarpeitaan kohdata, hermosto oppii, että tietyt tunteet merkitsevät vaaraa. Se tallentaa tämän reaktion ja käyttää sitä myöhemmin automaattisesti.
Mitä suojamekanismit ovat?
Kun hermosto kohtaa uhan, se käynnistää automaattisesti jonkin selviytymisohjelman:
Taistele (fight): sympaattinen hermosto kiihdyttää, mantelitumake hälyttää ja keho valmistautuu hyökkäykseen. Näkyy ärtymyksenä, kontrollina, hyökkäävyytenä.
Pakene (flight): energia ohjataan pakenemiseen. Kehossa levottomuus, tarve liikkua ja tehdä. Näkyy kiireenä, ylisuorittamisena, välttelynä.
Jähmety (freeze): dorsaalivagaalinen hermosto ottaa vallan. Hengitys mataloituu, lihakset lamaantuvat. Näkyy passiivisuutena, kyvyttömyytenä toimia, joskus muistikatkoina.
Miellytä (fawn): turva haetaan muiden hyväksynnästä. Kehossa jatkuva valppaus toisten reaktioille. Näkyy rajattomuutena, omien tarpeiden unohtamisena.
Dissosiaatio: kun mikään muu ei riitä, mieli katkaisee yhteyden. Se voi koskea tunteita, kehoa, muistia tai koko ympäristön kokemista.
Dissosiaatio – nerokkain suojelija, raskain seuralainen
Dissosiaatio on ehkä hermoston ovelin selviytymiskeino. Sen avulla voi näyttää ulospäin normaalilta, selvitä töissä ja arjessa, vaikka sisällä olisi tyhjyys.
Dissosiaatio ei ole yksi tila, vaan jatkumo:
Kevyt arjen katkos: autopilotilla eläminen ja usein ajaminenkin, poissaoleva olo.
Tunteiden puutuminen: ei tunne iloa, surua tai pelkoa tai kaikki tuntuu sumulta.
Kehoyhteyden katoaminen: ei huomaa nälkää, väsymystä tai kipua.
Depersonalisaatio: kokee itsensä vieraana, kuin katsoisi itseään ulkopuolelta.
Derealisaatio: ympäristö tuntuu epätodelliselta, sumuiselta, kuin kulissilta.
Äärimmillään: muistikatkot, ajantajun katoaminen, tunne ruumiista poistumisesta. Tämä tapahtuu varsinkin silloin, kun on kyse akuutista traumasta. Sen kokoajana, todistajana tai tekijänäkin.
Dissosiaatio on nerokas siksi, että se antaa mahdollisuuden selvitä mahdottomassa. Mutta juuri siksi se voi olla myös raskas: jos siihen jää, yhteys itseen katoaa. Ihminen voi elää vuosia dissosiaation varassa ja silti näyttää ulospäin täysin toimivalta.
Itsesabotaasi – dissosiaation ovela kumppani
Jos dissosiaatio on naamio, itsesabotaasi on sen käsikirjoittaja. Se ei ole primaarinen hermoston ohjelma, vaan opittu käytösmalli, joka jatkaa samaa tehtävää: suojaa meitä kohtaamasta häpeää ja hylkäämisen pelkoa. Tähän liittyy myös se ylisukupolvine malli, jossa hyvöksyntä on ehdollista ja meidän tehtävänä on ansaita, joten usein tiedostamattomasti sabotoimme sitä mitä emme anasaitse vaikkapa rakkautta ja rikkautta. Keho pitää meidät siellä missä se kokee turvaa ja siksi elämme näyttää ja tuntuu juuri siltä miltä se tällä hetkellä on. Syy ei ole vain ulkopuolisissa olosuhteissa.
Se näkyy monessa muodossa:
viivyttely ja lykkäys, jottei epäonnistu
yliajattelu ja -ymmärtäminen, vaikka se on mahdotonta tietää, ymmärtää ja kontrolloida juuri mitään.
perfektionismi, joka estää aloittamisen
päihteet, syöminen tai liiallinen työnteko
pysyminen huonoissa suhteissa tai työpaikoissa
riskinotto tai täydellinen passiivisuus
Monet itsesabotaasimallit ovat aivan ilmiselviä, kuten vahingolliset valinnat. Itsesabotaasi on kuitenkin ovela, koska se tuntuu usein järkeenkäyvältä. Se voi naamioitua huumoriksi tai selityksiksi. Mutta sen syvin tehtävä on sama: pitää meidät poissa tilanteista, joissa voisimme kokea häpeää tai tulla hylätyiksi.
Häpeä ja pelko – pomot taustalla
Dissosiaatio ja itsesabotaasi ovat kavereita, mutta niiden pomo on häpeä. Häpeä ei kerro siitä, mitä teimme väärin, vaan että minä itse olen väärä.
Häpeän taustalla seisoo vielä vahvempi voima: pelko. Pelko hylkäämisestä, pelko yksin jäämisestä, pelko siitä, ettei kuulu joukkoon.
Häpeä ja pelko siirtyvät ylisukupolvisesti – ei vain kasvatuksen malleissa, vaan hermoston ja hormonitoiminnan tasolla. Lapsi oppii, että rakkaus on ehdollista: sitä saa vain, jos pärjää, suorittaa, miellyttää.
Säätelykyky – tie vapauteen
Hermosto toimii sen mukaan, mitä se on oppinut. Jos tunne on joskus merkinnyt vaaraa, se tulkitaan vaaraksi myös nyt. Siksi jäämme looppeihin, joissa dissosiaatio ja itsesabotaasi suojelevat meitä vääriltä asioilta – mutta samalla estävät vapautumisen.
Avain on säätelykyky:
Lempeä tietoisuus: ymmärrys, ettei kyse ole viasta, vaan ohjelmasta.
Kehollinen turva: hengitys, painon tunne, rytmi.
Uudet kokemukset: tilanteet, joissa tunteet eivät ole vaarallisia vaan kannateltavia.
Turva toisten kanssa: yhteys, jossa ei tarvitse ansaita paikkaansa.
Näin hermosto voi oppia uudelleen. Ja silloin Pekka ja Pätkä – dissosiaatio ja itsesabotaasi – voivat vähitellen jäädä sivummalle.
Näistä saa kyllä myös supervoimat, jos on valmis muuttamaan omia ohjelmointejaan.
Joten? Haluatko syventää tätä työtä käytännössä?
Jos haluat työskennellä näiden teemojen – dissosiaation, itsesabotaasin ja häpeän – kanssa ohjatusti, niin nyt on erinomainen hetki lähteä mukaan meidän MUUTOKSEN ANATOMIA - Neurotransformaatio-valmennukseen.
Käynnissä on "Early Bird"-tarjous syksyn ryhmään, jossa saa extrana henkilökohtaisen valmennustunnin. Tarjous voimassa 20.9 asti.
Huomaa kahden kuukauden tyytyväisyystakuu, eli voit lähteä mukaan täysin riskittömästi ja kokeilla, sopiiko tämä sinulle.
Saatavilla on joustavia maksuvaihtoehtoja ja myös tuettuja paikkoja.
Ja muista myös: sunnuntaina 21.9. klo 18–19.30 pidän ilmaisen webinaarin “Kun se päättyi minuun – Unelmien anatomia”. Mukana myös Q&A-osuus. Tämä on upea mahdollisuus pysähtyä ja saada oivalluksia.
Lähteitä ja lisälukemista
Boon, S., Steele, K., & van der Hart, O. (2011). Coping with Trauma-Related Dissociation.
Schauer, M. & Elbert, T. (2010). Dissociation following traumatic stress. Zeitschrift für Psychologie.
Stanford Medicine News (2020): Researchers pinpoint brain circuitry underlying dissociation.
Bradshaw, J. (1988). Healing the Shame That Binds You.
