Mieti hetkeä, jossa lapsen nauru täyttää tilan, tai koiranpentu leikkii täysin vailla huolta huomisesta. Niissä hetkissä on jotain poikkeuksellisen selkeää ja valoisaa. Ei siksi, että ne olisivat erityisen merkityksellisiä tekoina, vaan siksi, että niissä on täydellinen läsnäolo. Keho on tässä, mieli ei harhaile, eikä hetkeä tarvitse selittää tai perustella.
Nautinto syntyy juuri tästä. Se ei ole ylellisyyttä eikä palkinto, vaan hermoston tila, jossa on hetkellisesti turvallista olla. Monelle tämä tila on yllättävän vieras. Kun jotain hyvää tapahtuu, keho voi reagoida varautumisella: hyvään liittyy odotus menetyksestä, velasta tai vaatimuksesta. Tämä ei ole ajatusvirhe, vaan opittu hermostollinen malli.
Kipu ja nautinto kulkevat osittain samoja hermoratoja. Siksi ne voivat sekoittua toisiinsa. Lepo voi tuntua uhkaavalta, hyvä hetki liian suurelta, ja nautinto voi aktivoida selviytymisen. Parantuminen ei tällöin tapahdu lisäämällä suorittamista tai ymmärrystä, vaan opettelemalla vastaanottamista. Sitä, että keho saa ottaa hyvän vastaan ilman ehtoja.
Joulun aika tarjoaa tähän luontevan mahdollisuuden. Nautinto voi olla hyvin pientä ja arkista: kynttilänvalo pimeässä, tuttu tuoksu, hiljainen laulu, lämmin juoma käsissä. Näitä hetkiä voisi kutsua glimmereiksi – pieniksi turvan kokemuksiksi, jotka saavat laskeutua kehoon juuri sen verran kuin tuntuu mahdolliselta.
Nautinto ei ole irrallaan yhteydestä. Se liittyy myös antamiseen, ei velvollisuutena vaan osana samaa rytmiä. Jos tilaa on, voi antaa jotakin eteenpäin: aikaa, huomiota, apua. Jos tilaa ei ole, on lupa ottaa vastaan. Tätä tasapainoa harjoittelemme koko ajan hengityksessä. Me vastaanotamme happea, keho käyttää sen, ja antaa maailmalle takaisin hiilidioksidia, jonka varaan elämä rakentuu. Ilman tätä liikettä ei ole elämää.
On tärkeää sanoa ääneen, että joulun aika ei ole kaikille helppo. Se voi herättää ristiriitaisia tunteita, yksinäisyyttä tai surua. Nautintoa ei voi pakottaa. Silloinkin riittää hyvin pieni hetki tai se, että pyytää apua ja jakaa tämän jonkun toisen kanssa. Yhteys ei synny vaatimalla, vaan sallimalla.
Nautinto ei ole heikkoutta eikä pakoa todellisuudesta. Se on kehon tapa kertoa, että tässä hetkessä on riittävästi turvaa. Ja joskus juuri se on kaikkein tärkeintä.
Joululahjana Metsäkävely-kuuntelu
Tänään joululahjaksi annetaan metsäkävelykuuntelu, joka on kutsu hidastaa ja antaa keholle mahdollisuus kokea vastaanottamista aistien kautta. Harjoitus ei pyri muuttamaan mitään eikä tuottamaan erityistä kokemusta. Sen tarkoitus on tehdä näkyväksi ero sen välillä, että suuntaamme kohti jotakin – ja sen, että todella otamme sen vastaan.
Kuuntelussa kuljetaan ensin aistien avulla. Huomio suuntautuu siihen, mitä nähdään, kuullaan, haistetaan ja tunnetaan kehossa. Aistit vievät lähemmäs hetkeä, ikään kuin luokse. Vasta tämän jälkeen pysähdytään tunnustelemaan vastaanottamista: mitä tapahtuu, kun ei enää vain havainnoi, vaan antaa kokemuksen laskeutua kehoon.
Monelle tässä kohdassa avautuu hienovarainen mutta merkityksellinen ero. Lähestyminen on aktiivista, vastaanottaminen on sallivaa. Kehossa nämä tuntuvat erilaisilta. Vastaanottamiseen voi liittyä pehmenemistä, lämpöä, hengityksen syvenemistä tai hiljaista levollisuutta tai joskus myös vastusta ja varautumista. Kaikki havainnot ovat sallittuja.
Harjoitus liittyy nautintoon juuri siksi, että nautinto ei synny pakottamalla tai tavoitellen, vaan silloin kun keho kokee riittävää turvaa ottaa vastaan. Metsä tarjoaa tähän luonnollisen ympäristön: ei vaatimuksia, ei suoritusta, vain mahdollisuus olla osa jotakin suurempaa rytmiä.
Tämä kuuntelu on tarkoitettu tehtäväksi omassa tahdissa, juuri sen verran kuin tuntuu hyvältä. Se on lahja, joka ei vaadi mitään vastineeksi. Hetki, jossa saa kokeilla, miltä tuntuu mennä aistien avulla kohti ja antaa sitten kehon päättää, mitä se haluaa ottaa vastaan
